WESTAS GROUP – PERINTEIKÄSTÄ PUUKAUPPAA
Westas Group on yksi Suomen suurimmista yksityisistä puunjalostusyhtiöistä. Länsi-Suomessa sijaitsevan konsernin muodostavat Westas Group Oy, Westas Raunio Oy ja Westas Pihlava Oy. Konsernin pääkonttori sijaitsee Koskella, missä toimii myös sahojen raaka-ainehankinnasta vastaava metsäosasto.
Westaksen vuotuinen liikevaihto on noin 125 miljoonaa euroa ja omavaraisuusaste 39 prosenttia. Pääosa liikevaihdosta tulee sahaustoiminnasta. Westas Group on suomalaisten sahojen edunvalvontajärjestö Sahateollisuus ry:n jäsen.
METSÄSTÄ MAAILMALLE
Konsernin liiketoiminnan perustan muodostavat sahaus sekä bioenergiatoiminnot. Yhtiön sahat, Koskella sijaitseva Raunion saha sekä Porissa sijaitseva Pihlavan saha, tuottavat vuodessa yhteensä noin 450 000 m³ kuusi- ja mäntysahatavaraa.
Sahat ovat keskittyneet laadukkaan perussahatavaran tuotantoon, jota viedään yli 30 maahan ympäri maailman. Viennin osuus liikevaihdosta on noin 85 prosenttia ja Westas Group tunnetaan luotettavana kumppanina kaikilla merkittävillä sahatavaramarkkinoilla niin Euroopassa, Aasiassa, Lähi-idässä kuin Pohjois-Afrikassakin.
Westas hankkii vuosittain liki 1,3 miljoonaa kuutiota laadukasta puuraaka-ainetta sertifioiduista suomalaismetsistä. Metsäosasto työllistää reilut parikymmentä metsäalan ammattilaista, joiden tehtävänä on varmistaa sahojen häiriötön raaka-aineensaanti sekä metsäluonnon ja metsänomistajan tarpeet huomioiva korjuu.
Biopolttoaineita toimittava Westas Bioenergia puolestaan jalostaa ja myy hakkuilta saatavan metsätähteen sekä sahojen sivutuotteena syntyvät jakeet Länsi- ja Etelä-Suomen suurten ja keskisuurten lämpö- ja voimalaitosten käyttöön. Biopolttoaineen vuotuinen toimitusmäärä on noin 650 GWh.
METSÄN JA PUUN ASIANTUNTIJAT
Westas Group on merkittävä työllistäjä toimialueellaan: Konsernin palveluksessa työskentelee yli 150 rautaista puualan ammattilaista. Tämän lisäksi yhtiö työllistää välillisesti noin 200 kuljetus- ja korjuualan osaajaa ja takaa varman puukauppatulon alueensa metsänomistajille.
Erilaisia tehtävänimikkeitä konsernissa on liki 30 ja työnkuvia tuotannon eri vaiheista kansainvälisiin myyntitehtäviin. Westaksen henkilöstön osaamista tuetaan, päivitetään ja kasvatetaan erilaisin koulutuksin. Työn ohessa opiskelun lisäksi henkilökunnalla on mahdollisuus myös työnkiertoon.
JUURET SYVÄLLÄ SUOMALAISESSA METSÄSSÄ
Westaksen toiminnan juuret ulottuvat pitkälti yli sadan vuoden päähän. Koskella sijaitseva Raunion saha perustettiin Paimionjoen varteen vuonna 1909. Raunion perheen omistama saha tunnettiin alusta alkaen korkealaatuisesta sahatavarastaan ja se toimi jo tuolloin merkittävänä työllistäjänä sekä elinvoimatekijänä alueella.
Konsernin toinen saha, Porissa sijaitseva Pihlavan saha nousi Kokemäenjoen varteen vuonna 1875. Ruotsalaisomistuksessa ollut saha siirtyi Antti Ahlströmin haltuun vuonna 1889 ja vuosien mittaan siitä kasvoi Ahlströmin sahojen lippulaiva.
Vuonna 2013 sekä Raunion saha että Pihlavan saha liitettiin yrityskaupoilla osaksi Westas-konsernia ja sahojen omistus siirtyi lopulta Pekka Kopralle.