Hyvinvoiva metsä on taloudellisesti ja ekologisesti järkevin ratkaisu
Tarjoamme toiveidesi mukaisia palveluja, joilla varmistetaan niin tuotto-odotukset kuin metsän monimuotoisuus ja kestävä kasvu. Ajallaan ja suunnitelmallisesti hoidettu metsä tuottaa enemmän tukkipuuta kuin hoitamaton. Tämä merkitsee myös euroissa suurempaa tuottoa.
Vastuullinen metsänhoito on yhteinen savotta
Metsäasiantuntijamme ovat apunasi kaikissa puun myynnin vaiheissa. Yhteistyö alkaa metsäkäynnistä, jolloin pääset kertomaan omia tavoitteitasi. Sopivat ratkaisut juuri sinulle ja metsällesi löytyvät yhdessä oman metsäasiantuntijasi kanssa. Olemme sitoutuneet huolehtimaan, että metsäsi voi hyvin – myös tulevaisuudessa ja sukupolvelta toiselle.
Uudistaminen lähtee liikkeelle puulajin ja istutustavan valinnasta
Kuivilla kangasmailla mänty voi uudistua luontaisesti siemenpuuhakkuun avulla, mutta kuivahkolla kankaalla se vaatii uudistuakseen kylvön ja tuoreella kankaalla istutuksen. Kuusi puolestaan viihtyy tuoreella ja lehtomaisella kankaalla.
Oikean istutuskohdan valinta on tärkeää juurtumisen ja kasvun kannalta, mutta myös taistelussa tukkimiehentäin tuhoja ja muuta pintakasvillisuutta vastaan. Taimia ei tule koskaan istuttaa monttuun, jossa vesi seisoo vaan kohouman keskelle. Metsänomistajan on syytä huomioida myös taimien oikeanlainen valinta istutusvaiheessa, varhaisperkaus, harvennushakkuut ja lannoitus ennen päätehakkuuta.
Valikoimastamme löytyy myös kaikki taimikonhoidon palvelut varhaisperkauksesta taimikonharvennukseen.
Westas tarjoaa kattavasti uudistamisen, taimikonhoidon ja ennakkoraivauksen palveluja räätälöitynä juuri sinun tarpeisiisi. Voit sopia metsänhoitopalveluista jo puukaupan yhteydessä allekirjoittamalla metsänhoitosopimuksen Westaksen kanssa.
Katso yhteystiedot alta, ota yhteyttä omaan metsäasiantuntijasi ja pyydä häneltä juuri sinun tarpeidesi mukainen tarjous monipuolisista metsänhoitopalveluistamme.