Heti tehdasalueen sisääntulon jälkeen vieraat pääsivät vaihtamaan metsiin ja niiden hoitoon liittyviä ajatuksia Westaksen metsäasiantuntijoiden kanssa sekä liittymään sahakierrokselle, joka kuljetti ryhmiä läpi koko sahan tuotantoprosessin. Kierrättäjinä toimivat Westaksen työntekijät, ja kiinnostuneita riitti aivan päivän loppuun saakka. Varsinaista ohjelmaa saattoi seurata sahatavarahallissa, jossa oli lounaaksi tarjolla paikallisen toisen asteen kouluttaja WinNovan opiskelijoiden valmistamaa kinkkukiusausta sekä moussekakkua kahveineen. Sahan porttien sisäpuolella oli mahdollisuus tutustua myös Westaksen yhteistyökumppaneiden raskaaseen kalustoon ja Pihlavan historiaan sekä osallistua metsävisailuun. Yksi vierailukohteista oli Alvar Aallon suunnittelema, 1950 valmistunut Isosuuli, joka oli aikanaan Pohjoismaiden suurimpia varastorakennuksia.
Virallisen ohjelman avasi Westaksen omistaja ja toimitusjohtaja Pekka Kopra, joka toivotti kaikki tervetulleiksi kertaamalla omaa sahurihistoriaansa, muistelemalla ensikosketustaan Pihlavan sahaan ja kertomalla sahan toiminnasta ja sen kehittämisestä tänä päivänä.
– Täytyy myöntää, että tämä hetki ja tämä päivä koskettavat minua syvästi, Kopra totesi.
Puheen päätteeksi Kopra vastaanotti tervehdyksiä muun muassa Peter Ahlströmiltä, joka yhdessä Tiina Rajalan kanssa edusti sahan aiemmin omistanutta Ahlström-yhtiötä. Kaksikko onnitteli 150-vuotiasta Pihlavan sahaa arkistoista löydetyllä sahan alkuperäisellä arkkitehtipiirroksella.
Historiaa ja nykypäivää
Alkusanojen jälkeen ääneen pääsi Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto, joka loi kuvaa suomalaisen sahateollisuuden globaalista ja kotimaisesta toimintaympäristöstä. Aalto kuvasi sahateollisuuden asemaa eri intressitahojen, kuten EU:n, geopolitiikan toimijoiden, kotimaisen poliittisten toimijoiden, ja näiden aikaansaamien kustannuspaineiden jatkuvassa ristivedossa.
– Sahateollisuus on vuodesta toiseen Suomen viiden tärkeimmän vientialan joukossa viennin arvon ollessa markkinatilanteen mukaan 2–3 miljardia euroa. Sahateollisuuden kotimainen arvonlisä on myös kaikista tavaravientialoista korkein, sillä jokainen vientieuro kasvattaa Suomen bruttokansantuotetta 0,81 euroa. Meillä on siis hyvä syy pitää huoli siitä, että puu kaatuu Suomessa ja siitä jalostetaan vientituotteita jatkossakin.
Seuraavana ohjelmassa oli ”Särmät, linjat ja raamit – Pihlavan saha 1875–2025” -historiateoksen julkistus. Historioitsija Sakari Siltala kuvasi kuulijoille teoksen syntyvaiheita ja luki otteita kirjasta. Kirja oli mahdollista ostaa paikan päällä, ja sen tuotto ohjattiin Meri-Porin yhtenäiskoulun vanhempainyhdistykselle.
– Pihlavan saha on Suomen vanhin saharakennus, joka ei ole kertaakaan palanut, vaikka lähellä se on ollut, Siltala totesi ja otti esiin muutamia läheltä piti -tapauksia.
Pohdintaa sahateollisuuden tulevaisuudesta
Virallisen ohjelman päätteeksi tilaisuuden juontanut Sahateollisuus ry:n metsä- ja ympäristöpäällikkö Anniina Kostilainen moderoi Suomalaisen sahateollisuuden tulevaisuus -paneelikeskustelua. Keskustelemassa olivat kansanedustaja Krista Kiuru (SDP), metsäteollisuuden asiantuntija Kai Merivuori Merivuori Consulting Oy:stä sekä Westaksen metsäjohtaja Maija Perävainio.
Kiuru korosti sahateollisuuden eroa muihin teollisuudenaloihin nähden sen kotimaisen arvoketjun vuoksi. Hän toivoi, että niin maakunnan kuin valtionkin tasolla tunnistettaisiin tämä ja tehtäisiin päätöksiä vakaan toimintaympäristön takaamiseksi. Merivuori muistutti, että myös teollisuuden on itse tehtävä töitä ja investoitava jatkuvasti pärjätäkseen.
– Tässä valossa uskon, että Pihlavassa vietetään vielä 250-vuotisjuhlatkin, Merivuori totesi.
Kysymykseen siitä, riittävätkö metsät kaikkeen siihen, mitä siltä toivomme, Merivuoren vastaus oli ytimekäs: Ehdottomasti. Metsäjohtaja Perävainio kertoi jokaisen puukaupan pitävän sisällään metsänomistajan tavoitteiden, sahan tavoitteiden ja erilaisten velvoitteiden yhteensovittamista.
– Näemme työssämme päivittäin, että metsätalouden ja luonnonhoidon erilaiset tavoitteet ovat yhteensovitettavissa.
Kansanedustaja Kiuru totesi, että myös politiikan näkökulmasta ilmastotavoitteet ja teollisuuden tarpeet on mahdollista saada kohtaamaan.
– Tämä mörkö on kuitenkin ratkaistava pian, sillä epäselvä tilanne vähentää nyt alan investointihalukkuutta.
Puurakentamisen edistämisen tarpeesta kaikki panelistit olivat yhtä mieltä. Kiuru kuvasi aiheeseen liittyneitä hallinnollisia haasteita kuten sitä, ettei puukerrostaloja saanut Suomessa edes rakentaa vuosituhannen alussa. Hänen mukaansa maassa tulisi olla puuministeri, joka kotimaan kentästä huolehtimisen ohella veisi suomalaisen puualan viestiä myös maailmalle. Perävainio kertoi olevansa mukana Lounais-Suomen alueellisen metsäohjelman laadintatyössä, jossa yhdeksi toimeksi ollaan kirjaamassa puurakentamisen edistämistä.
– Jos saan pyytää, poistakaa edistäminen-sana ja laittakaa toimenpiteeksi puurakentaminen, Merivuori nauratti yleisöä.
Logistiikasta keskusteltaessa Perävainio esitti huolensa etenkin alemman tieverkon kunnosta. Kiuru vahvisti Perävainion käsityksen ylläpidon laiminlyönnistä ja totesi, ettei aihe kiinnosta poliittisesti, eikä siihen näin ollen ohjaudu rahoitustakaan. Merivuori muistutti Suomen saarimaisesta sijainnista maailmanmarkkinoihin nähden ja huomautti, ettei jo nyt kallista logistiikkaa tulisi enää raskauttaa keinotekoisilla väylämaksuilla. Konkreettisena toimena Kiuru ehdotti logistiikan kustannusten avaamista ja sen myötä avoimen keskustelun käynnistämistä.
– Logistiikan osuus tuotteiden hinnoissa ja kustannuksissa on todella suuri, eikä sitä ymmärretä. Ehkä lukujen avaaminen auttaisi hahmottamaan sen, miten merkittävästä asiasta on kyse, ja ettei näitä kustannuksia voida jatkuvasti kasvattaa.
Aivan lopuksi Pekka Kopra lausui kiitoksensa niin panelisteille kuin kaikille avointen ovien kävijöille ja kertoi juhlallisuuksien jatkuvan illalla henkilöstötilaisuudella Porissa.
Yyteriläinen Kari Tuusjärvi oli tullut paikalle Eurassa asuvan tyttärensä Jaana Tuusjärvi-Lähteenmäen sekä tämän puolison Markus Lähteenmäen ja pojan Väinö Lähteenmäen kanssa. Jaana Tuusjärvi-Lähteenmäki oli tyytyväinen päivän antiin.
– Isoveljeni on täällä töissä ja oli kiva nähdä, miltä sahalla näyttää. Päästyäni katsomaan paikan päälle ymmärrän jatkossa paremmin, kun hän kertoo työstään.
Kari Tuusjärvi kertoo käyneensä sahalla aikaisemminkin, mutta toteaa paikkojen muuttuneen paljon viime kerrasta.
– Sahakierros oli mielenkiintoinen ja ilmakin on hieno, Tuusjärvi kiitteli.
– Koneet oli ihan parasta. Etenkin tuo trukki, lisäsi kinkkukiusausta innokkaasti haarukoinut Väinö.
Pihlavalaiset Tiina ja Tauno Kähkönen ovat kumpikin työskennelleet sahalla. Tauno ajoi 15 vuoden ajan pyöräkuormaajaa syöttäen sahaa, ja Tiina työskenteli parin vuoden ajan sahan ruokalassa. Nyt seuraava polvi on ottanut paikkansa Pihlavassa.
– Poika on ajanut trukkia nyt 8 vuoden ajan. Kyllä tämä taitaa hänelläkin eläkepaikka olla, Tauno naurahtaa ja jatkaa, – Myös Tiinan veli työskentelee täällä.
Pariskunnan ajoi paikalle uteliaisuus.
– Halusimme nähdä, miten paikat ovat muuttuneet. Haikailin tuolla juuri, miten hienoa olisi, jos tukit vielä uitettaisiin rantaan. Se oli aikanaan komea näky, Tiina huokaa.
Kähköset nauttivat päivästä kaikin tavoin ja totesivat, että avointen ovien kaltaiset tapahtumat ovat monella tapaa tärkeitä. Siinä missä Westas voi esitellä sitä, millaista sahalla työskentely on, pääsevät metsänomistajat katsomaan, mihin tukit päätyvät ja mitä niistä valmistetaan. Merkitystä on myös paikallisesti.
– Täältä kantautuu lähialueille kalke, mutta ihmiset eivät ole välttämättä koskaan päässeet näkemään, mitä aidan sisäpuolella tapahtuu. Meillekin se kantautuu etenkin kovalla pakkasella, samoin tuoreen sahatun puun tuoksu. Se tuoksu tuntuu aina siltä, että on tullut kotiin.
150 vuotta yhteistä savottaa
Vuonna 1875 perustettu Pihlavan saha on kulkenut pitkän matkan perinteisestä sahatoiminnasta nykypäivän huippumoderniin puunjalostukseen. Sukupolvet ovat vaihtuneet, mutta sahatyön merkitys, laatu ja yhdessä tekeminen ovat säilyneet – ja vahvistuneet. Pihlavan sahan juhlavuosi on täynnä tapahtumia ja elämyksiä.