Westas-konsernissa bioenergialiiketoimintaa hoitanut Westas Bioenergia Oy on 31.12.2021 sulautunut emoyhtiö Westas Group Oy:öön.
Sulautuneen Westas Bioenergia Oy:n liiketoiminta jatkuu sulautumisen jälkeen entisellään osana konsernin emoyhtiötä.
Uutiset
Westaksen uutisosiossa kerromme kuulumisia sahalta, metsästä ja maailmalta. Asiaa puun ja kuoren välistä myös Westaksen somessa – tervetuloa seuraajaksi!
Metsänomistajaperheen tarina
Tarkkion perhe on ollut Westaksen pitkäaikaisena asiakkaana jo sukupolvelta toiselle. Meille yhdessä tekeminen aina metsänhoidosta puukauppaan on ylpeyden aihe, jonka ilosanomaa kelpaa jakaa eteenpäin.
Metsänhoito – Hyvin hoidettu, murehtimista myöden
Metsänhoidon ei aina tarvitse olla välttämätön paha ja tähdätä pääoman tuoton maksimointiin. Metsää voi hoitaa myös omasta halustaan, harrastuksena – toisten hyväksi.
Korona ei horjuttanut Westaksen asiakastyytyväisyyttä
Teimme marras–joulukuussa 2020 tutkimuksen, jonka tavoitteena oli kartoittaa Westas Groupin sahatavara-asiakkaiden asiakastyytyväisyyttä ja sen kehitystä.
Ponssen taivalta juhlistamassa
Suomalainen metsäkonevalmistaja Ponsse starttasi 50-vuotisjuhlakiertueensa torstaina 23.1.2020 Aurasta.
Puukaupan ABC -video julkaistu
Westas Groupin Puukaupan ABC -video on julkaistu ja löytyy nettisivuilta kohdasta Yritys / Westas-videot. Video käy läpi puukaupan vaiheet