Teiden kunto on avainasemassa metsäenergian kuljetuksessa

Hakkuutähteiden haketus tehdään tyypillisesti vuosi puunkorjuun jälkeen. Hyvin ylläpidetyt tiet ja riittävät kääntöpaikat ovat tärkeitä kuljetuskaluston sujuvalle liikennöinnille.

Teiden kunnolla on erityinen merkitys metsäenergian haketuksessa. Hakkurit ja hakkeen kuljetukseen käytettävät yhdistelmäautot ovat painoltaan ja liikkuvuudeltaan haasteellisempia kuin puunkorjuun kuljetuksissa käytettävät puutavara-autot. Hakkuutähteen keruuta ja haketusta ei voi tehdä puunkorjuun yhteydessä, vaan hakkuutähteen pitää kuivahtaa metsäpalstalla ennen tienvarteen varastoimista. Tienvarsivarastoissakin “risu” odottelee vielä seuraavaa lämmityskautta, jolloin se vasta haketetaan lämpölaitoksien polttoaineeksi.

– Puunkorjuussa metsäkoneet ovat paikalla, maasto on jäässä ja tietkin ovat kunnossa. Noin vuoden kuluttua haketusporukan tullessa varastolle tilanne on monesti toinen, Westakselle urakoiva Petri Nurminen Kuljetus Petri Nurminen Oy:stä kertoo.

Energiapuulla on tärkeä rooli yhteiskunnassa

Metsäenergiakuljetukset eivät ole pelkästään logistinen haaste, vaan myös toimitusvarmuuskysymys. Nurminen toteaakin, että yhteiskunnan toimivuuden kannalta metsäenergia on kriittinen raaka-aine sähkön- ja lämmöntuotannossa.

– Toimitusvarmuussyistäkin toivoisin, että valtio ottaisi isompaa roolia tieverkostonsa hoidossa. Metsänomistajan tai tienhoitokunnan huoltamat pienemmät metsätiet saattavat usein olla jopa paremmassa kunnossa kuin valtion vastuulla olevat tieosuudet.

Raskas kalusto, raskaat vaatimukset

Puiden kuljetuksissa käytettävät puutavara-autot ja haketta kuljettavat metsäenergia-autot painavat täytenä 76 tonnia ja ovat 25 metriä pitkiä, joten tiestöltä vaaditaan kokoa ja kestävyyttä. Varastointipaikalla olisi hyvä olla autoille tilaa 9–10 metriä. Kuljetusauton kääntölenkin puolestaan tulisi olla noin seitsemän metriä leveä. Metsäautotiet ja kääntöpaikat olisi hyvä aurata ja jäädyttää mahdollisimman leveiksi.

– Tien tulee olla kantavassa kunnossa. Jotta tie jäätyy, tulee sen pysyä paljaana lumesta, ja tarvitaan reilun viikon pituiset kymmenen asteen pakkaset. Tämän jälkeen bioenergiaporukka pääsee paikalle, Petri Nurminen kertoo.

Kommunikointi ja yhteistyö tärkeää

Nurminen toivoo mahdollisimman avointa viestintää kaikkien osapuolten kesken. Haketusprosessi vaatii yhteistyötä, mutta pakkaset sanovat viimeisen sanan.

– Meille saa mielellään ilmoittaa, kun tieosuus on huollettu. Pyrimme tulemaan mahdollisimman pian paikalle, mutta säätilasta johtuen voi käydä niinkin, että pitäisi olla kaikissa kohteissa samaan aikaan.

Metsänomistajien ja auraajien kanssa yhteistyö sujuu yleisesti hyvin – etenkin silloin, kun auraaja on tietoinen kaluston tiestölle asettamista vaatimuksista. Tiestön huolto ei ainoastaan tue tehokasta logistiikkaa, vaan edistää myös kestävää metsätaloutta ja yhteiskunnan huoltovarmuutta.

– Teiden kunto on kriittinen tekijä, joka vaatii yhteistyötä, ennakoivaa suunnittelua ja vastuunottoa kaikilta osapuolilta, Petri Nurminen summaa.

 


 

Näin voit auttaa metsähakekuljetuksien onnistumista

Metsäenergian haketuksissa käytettävät yhdistelmäautot ovat painavia, pitkiä ja kääntyvyydeltään haasteellisia. Kaluston ominaisuudet asettavat tielle ja varastopaikalle tietyt vaatimukset:

– Tien jäätyminen kantavaksi vaatii noin 10 astetta pakkasta reilun viikon ajan. Tien auraus varmistaa jäätymisen.
– Hakkuutähteen varastointipaikalla tarvitaan tilaa sekä hakkurille että hakeautolle: varaston edustalla tulisi olla 9–10 metriä vapaata tilaa.
– Hakeauton kääntölenkin tulisi olla noin seitsemän metriä leveä ja lähes koko leveydeltään kantava.
– Metsäautotiet ja kääntöpaikat tulisi aurata mahdollisimman leveiksi.

Lisää uutisia