Turvallisesti työmaalla

Metsätyömaat – oli kyse sitten hakkuista tai metsänhoidosta – pitävät sisällään yllättäviäkin vaaranpaikkoja, jotka on syytä tiedostaa. Kunhan turvallisuusseikat on huomioitu, on työmaalla vierailu sallittua ja usein jopa toivottavaa.

Hakkuutyömaa on työmaa-alue, jolla liikkumista ja jonka lähestymistä koskevat turvallisuussäännöt ovat samat kaikille riippumatta siitä, onko henkilö metsänomistaja, satunnainen metsässä liikkuja tai ammattinsa puolesta työmaalla pistäytyvä. Vaikka varsinaiset onnettomuudet hakkuutyömailla ovat harvinaisia, sattuu vaaratilanteita vuosittain. Reko Vastamaa Metsäkoneurakointi Vastamaa Oy:stä kertoo, että useimmiten kyseessä on turva-alueen huomiotta jättäminen.

– Pelästyä saa pari kertaa vuodessa, kun koneenkuljettaja ei huomaa lähestyvää ihmistä.

Hakkuukoneen hytistä voi olla vaikea huomata lähestyvää ihmistä, vaikka huomiovaatetus olisi käytössä. Kuvassa lähestyjä on jo liian lähellä konetta.

Ohjeet ja varoitukset ennakkoon

Westas toimittaa kaikille metsänomistajille puukaupan liitteenä turvallisuusohjeen, jossa kerrotaan suojaetäisyys sekä se, miten hakkuutyömaata tulee lähestyä. Kun työt alkavat, metsäkoneenkuljettaja laittaa varoituskyltit tienvarteen ja ulkoilualueilla myös polkujen varrelle.

– Työmaata ei voi täysin rajata, mikä mahdollistaa marjanpoimijoiden ja muiden liikkujien saapumisen työmaalle metsän puolelta ilman ennakkovaroitusta. Metsässä liikkuvalla on kuitenkin vastuu huomioida ympäristöä ja varmistaa turvallinen kulku, Vastamaa muistuttaa.

Hankintapäällikkö Janna Lehti Westakselta kertoo esimerkin tällaisesta tilanteesta. Työmaa oli kunnan lähimetsässä, ja vaikka teiden ja polkujen varret oli kyltitetty asianmukaisesti, alkoi työmaalle ilmestyä suunnistamassa olleita koululaisia.

– Koulua oli tiedotettu hakkuista, mutta tieto ei ilmeisesti ollut tavoittanut kaikkia, eivätkä kyltit osuneet suunnistajien reitille. Hakkuut oli keskeytettävä.

90 metriä, puhelinsoitto ja huomiovaatetus

Hakkuutyömaan suojaetäisyys on 90 metriä. Tätä lähemmäs koneita ei saa edetä ennen kuin kuljettajaan on saatu puhelinyhteys. Kuljettajan numero on merkitty työmaakylttiin.

Metsätyömaan varoituskyltissä on konekuskin numero, johon tulee soittaa työmaalle saavuttaessa.

– Suurin osa riskeistä poistuu soitolla. Pelkkä soitto ei kuitenkaan riitä, vaan konetta saa lähestyä vasta sitten, kun kuljettaja on huomannut vierailijan ja pysäyttänyt koneen, Reko Vastamaa selventää.

Valaistusolosuhteet, säätila ja metsän piirteet vaikuttavat osaltaan siihen, kuinka helppoa tai vaikeaa liikettä on koneen ohjaamosta havaita. Kuljettajan on huolehdittava lasien puhtaudesta ja riittävästä valaistuksesta, mutta Vastamaan mukaan myös oma valppaus on tärkeää.

– Koko ajan on oltava hereillä, jos joku vaikka liikkuukin metsässä. Ison alueen havainnoiminen ja yllätyksiin valmistautuminen on kuitenkin vaikeaa, kun keskittyminen on itse työssä. Pimeällä heijastimet ja lamput kiinnittävät hyvin huomion.

Tyypillisiä vaaranpaikkoja ovat kaatuvat puut, putoilevat oksat, epätasainen maasto ja moton teräketjun katkeaminen. Kaadettava puu voi ulottua itsessään 30 metrin etäisyydelle koneesta, mutta kaatuessaan se voi aiheuttaa dominoefektin, jonka myötä vaaraa aiheuttavien puiden etäisyys koneesta on tätäkin suurempi. Viereisiin puihin kiinni jäävät irto-oksat voivat pudota kulkijan päälle, ja riskinä on myös henkilön itsensä kaatuminen.

– Työmailla maasto on epätasaista ja kokenutkin metsässä kulkija voi horjahtaa. Mikäli henkilö kompastuu peruuttavan koneen takana, ei pyörän alta ehdi pois, jos kuljettaja ei ole huomannut tilannetta.

Mikäli moton teräketju katkeaa, voivat ketjun osat lentää ympäristöön suurella nopeudella. Ketjuluoti voi ihmiseen osuessaan olla hengenvaarallinen, minkä vuoksi turvaetäisyydeksi on määritetty 90 metriä. Sama turvaetäisyys koskee myös ajokonetta, jonka puomi ja liikkuminen voivat aiheuttaa vaaraa liian lähelle tulleille ihmisille ja ajoneuvoille. Ajokoneen tekemien tukkipinojen päälle kiipeäminen on niin ikään kiellettyä, sillä tukit voivat olla vaarallisen liukkaita tai ne voivat lähteä pyörimään. Yksi tukki voi painaa satoja kiloja ja aiheuttaa suurta vahinkoa.

– Varovaisuutta on syytä noudattaa myös metsänhoitotyömailla. Niillä turvaraja on 20 metriä ja saapumisesta on sielläkin ilmoitettava etukäteen. Kuulosuojaimet päässä, katse taimikkoon suunnattuna lähestyvää ihmistä ei työskennellessä välttämättä huomaa. Raivaussaha saa osuessaan pahaa jälkeä aikaan, ja se voi lennättää myös irtoroskia tai maa-ainesta vaikkapa kasvoille, Janne Lehti huomauttaa.

Työmailla vierailevien tulee käyttää huomiovaatetusta ja mahdollisuuksien mukaan myös suojapäähinettä. Kun turvallisuusasiat on huomioitu, toivottaa Vastamaa metsänomistajat ja miksei muutkin metsässä kulkijat tervetulleiksi työmaalle.

– Etenkin metsänomistajien kohdalla se on jopa toivottavaa. Juttutuokio kuljettajan kanssa selvittää asioita parhaiten ja kasvattaa ymmärrystä siitä, miksi asiat tehdään niin kuin ne tehdään.

Tämä artikkeli on julkaistu Westaksen sidosryhmälehdessä 2/2025. Lue koko lehti täältä.

 

 

Lisää uutisia