Urpolan kartanosta sodan jälkeen pilkottu Kairan tila Venäjän kylässä Humppilassa oli muutama sukupolvi taaksepäin merkittävä karjatila. Tuli tuhosi navetan ja muutti samalla tuotantosuunnan viljaan.
– Karjan menetys otti koville, ja appiukko varmaan ajatteli, ettei viljan tuhoutuminen käy niin sydämen päälle, aloittaa Antti Raitanen.
Pihassa seisoo kuitenkin yhä palon jälkeen kunnostettu navetta, johon Raitasen vaimon isä Jaakko Arra perusti yhdessä Helanderin veljesten kanssa Humppilan ensimmäisen lasitehtaan.
Lasten asialla
Nyt tilan metsät ovat Raitasen pojan omistuksessa. Noin 70 hehtaarin viljaa, kuminaa ja härkäpapua kasvavat pellot ovat vuokralla, ja Raitanen itse huolehtii 90 hehtaarin kuusivaltaisesta metsäalasta.
– Lapset eivät omilta töiltään ehdi metsää hoitaa. Niinpä minä, jolle asia oikeastaan vähiten kuuluu, teen istutukset, ruohostukset, raivaukset ja päälle päätteeksi vielä murehdinkin heidän puolestaan, Raitanen nauraa, mutta myöntää samalla nauttivansa metsässä omien ajatusten kanssa kulkemisesta ja metsän rauhoittavasta vaikutuksesta.
– Ja hyvin Antti hoitaakin, pitkästä välimatkasta huolimatta. Monella palstaansa lähempänä asuvalla olisi varaa ottaa Antista mallia, huikkaa Westaksen Vesa-Matti Tuomola väliin.
Metsänhoidossa Raitanen on noudattanut appensa lausumaa: ”Tämä on talousmetsää.” Vuoden 2011 Tapani-myrsky on ollut merkittävin hoitotoimia ohjannut tekijä. Tuolloin Kairan tilalla kaatui 26 hehtaaria metsää, mitä seurasi kirjanpainajatoukkien tuhot.
– Tämä on vähän tällaista kilpajuoksua, että kuka on nopein hävittämään metsää: minä, tuholaiset vai myrsky, Raitanen virnistää.
Sopivasti vuosittain
Metsällä on suuri merkitys omistajansa taloudelle. Puuta myydään Kairan metsistä vuosittain, ja istutukset tehdään välittömästi hakkuiden jälkeen. Myytävä ala on sidoksissa istutusurakan kokoon.
– Sen verran myydään kuin minä jaksan istuttaa.
Tärkeimmäksi metsätyökalukseen Raitanen nimeää mönkijän, jolla liikkuminen laajalla alueella säästää aikaa ja jonka kyydissä kulkevat niin taimet, työkalut kuin tarvikkeetkin. 90-luvulta saakka metsiä hoitanut mies toteaa olevansa itseoppinut ja työn opettaneen tekijäänsä.
– Molemmilla lapsilla on alan koulutus, joten neuvoja kyllä satelee ja kantaa ollaan ottamassa kärkkäästikin, kertoo Raitanen pilke silmäkulmassa.
Puun ostajalta Raitanen odottaa luotettavuutta, henkilökohtaista otetta ja pitkäjänteisyyttä. Tuttavan suosituksesta Raitanen otti yhteyttä Westakseen.
– Asioiden hoito Veskun kanssa on ollut luontevaa, ja kaikki on sujunut mallikkaasti. Seuraan kyllä tukinhintoja, mutta uskon, että pitkä yhteistyö tutun toimijan kanssa antaa vähintään yhtä hyvän kokonaisuuden kuin kulloinenkin hinnallisesti paras tarjous.
Vaikka Raitanen toteaa metsäalan olevan nykyisen omistajasukupolven osalta aikalailla hyödynnetty, näkee hän siinä erinomaisen pesämunan tuleville polville.
– Biotalouden nousun myötä metsän merkitys on jälleen kasvanut. Kun uusia innovaatioita syntyy, uskon metsän kiinnostavuuden ja puun kysynnän säilyvän hyvänä tulevaisuudessakin.