Artikkelit

Työtä kaikilla aisteilla

Noin 10 prosenttia tukista on kuorta, joka kuoritaan rungosta ennen sen sahausta. Kuori ei kuitenkaan ole jätettä, vaan se hyödynnetään lämmön tuottamiseksi, jota tarvitaan sahatavaran kuivaukseen.

Vieraita Pihlavan sahalla

Pihlavan sahalla on käynyt jo useamman vuoden ajan vierailulla Meri-Porin yhtenäiskoulun kaikki seiskaluokkalaiset.

TILINPÄÄTÖSKATSAUS

Westaksen toimitusjohtaja Pekka Kopran katsaus sahatavaramarkkinasta, metsäteollisuuden tilanteesta sekä Westaksen vuoden 2025 tilinpäätöksestä.

Puukauppakatsaus keväälle

Eteläsuomalaisittain hyvän talvikorjuujakson lopulla käännämme katseet jo tulevaan kesäkauteen. Ostopäällikkö Pietari Niemi kertoo tässä katsauksessa tulevan kevään puunhankinnan tilanteesta ja painopisteistä.

Mikä REDIII ja EUDR?

Tässä blogikirjoituksessa on kerrottu tiiviisti mitä nämä kirjainyhdistelmät pitävät sisällään ja miten ne vaikuttavat puunhankintaan sekä metsänomistajaan.

Turvallisesti työmaalla

Metsätyömaat – oli kyse sitten hakkuista tai metsänhoidosta – pitävät sisällään yllättäviäkin vaaranpaikkoja, jotka on syytä tiedostaa. Kunhan turvallisuusseikat on huomioitu, on työmaalla vierailu sallittua ja usein jopa toivottavaa.

Metsäosaston kesätyöhaku 2026 – paikka täytetty

Kesätyöt ja opintoihin kuuluvat harjoittelut ovat tärkeitä askelia työelämään ja omaan alaan perehtymisessä. Meillä Westaksen metsäosaston kesätyöntekijänä saat loistavan näköalan puunhankinnan kokonaisuuteen ja sahateollisuuteen sekä mukavat työkaverit.