Etsimme kirjanpitäjää (paikka täytetty)

Kosken pääkonttorin talousosastolle monipuoliseen tehtävään kehittyvässä sahateollisuuskonsernissa.

Työtehtävät sisältävät mm.

  • Yhtiön kirjanpidon hoitaminen kokonaisuudessaan
  • Verottajan kuukausi- ja vuosi-ilmoitusten tekeminen
  • Myyntilaskutus
  • Osto- ja myyntireskontran hoito
  • Tilinpäätösten avustavat tehtävät
  • Muut taloushallinnon tehtävät, mm. raportointi

Edellytämme hakijalta kirjanpidon ja taloushallinnon alan koulutusta (mieluiten AMK) ja valmiutta hoitaa itsenäisesti monipuolisia kirjanpito- sekä muita taloushallinnon tehtäviä. Odotamme myös oma-aloitteisuutta ja reipasta asennetta sekä kiinnostusta kehittää omaa osaamista. Suomen kielen lisäksi tehtävän hoitaminen edellyttää englannin kielen osaamista. Toivomme hakijalta myös aiempaa työkokemusta kirjanpito- ja taloushallinnon tehtävistä.

Tarjoamme mukavan työympäristön mielenkiintoisella toimialalla kasvavassa ja kehittyvässä yrityksessä. Suurin osa sahatavaratuotannostamme suuntautuu vientiin, joten toimintamme on kansainvälistä ja samalla paikallista, koska raaka-aineet hankimme sahojen lähialueilta.

Hakemukset ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen tulee lähettää viimeistään 31.1.2020 osoitteella joonas.ilmolahti@westas.fi. Lisätiedot: Talousjohtaja Joonas Ilmolahti, p. +358 40 709 2855

Lisää työpaikkoja